Valmennus, kehotyö & workshopit

Seksivalmennus ja kehotyöskentely

Aina seksuaalineuvonnassa saatava keskusteluapu ei tunnu riittävältä tai sopivalta välineeltä käsitellä pulmallisia kysymyksiä tai oppia uutta. Neuvontaan voidaan tarpeen mukaan liittää myös valmennusta ja kehotyöskentelyä. Tällainen lähestyminen voi olla paikallaan esimerkiksi silloin, jos kaipaat konkreettista opastamista vaikkapa sooloseksissä tai ehkäisyvälineiden käytössä, tukea omaan kehoosi tutustumisessa, tai käytännön apua erilaisten lelujen tai apuvälineiden käytössä. Voit myös etsiä uusia tapoja nauttia tai tutustua esimerkiksi nautinnon ja kivun välimaastoon.

Valmennussessiossa emme harrasta seksiä yhdessä, ja lähtökohtaisesti valmentajalla pysyvät vaatteet päällä. Sinua kuitenkin autetaan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Valmennussessio on neuvonnallinen, luottamuksellinen ja turvallinen tilanne.

Valmennussessioon voidaan sisällyttää myös demo-osuus, joka mahdollistaa esimerkiksi miehen tai naisen anatomiaan ja/tai seksuaalireaktioihin tutustumisen turvallisesti ja ilman suorituspaineita.

Kerro tarpeistasi ja/tai kysy lisää.

 

Neuvonnalliset pari-illat

Järjestämme muutamia kertoja vuodessa pareille tarkoitettuja temaattisia, neuvonnallisia workshop-iltoja. Illat sisältävät alustuksia ja keskustelua, demoja, pariharjoituksia ja tutustumista välineisiin. Pariharjoitusten yhteydessä on mahdollisuus ohjaukseen ja kehotyöskentelyyn kouluttajien kanssa.

Osallistujat voivat olla keskenään samaa tai eri sukupuolta, avio- tai avopari, osa moniskuntaa/ polykuviota, tai vaikka toisiinsa sitoutunut salapari. Myös esim. transprosessissa olevat kumppaneineen ovat tervetulleita. Oleellista on se, että osallistujat ovat halukkaita pohtimaan ja kehittämään seksuaalisuuttaan ja seksielämäänsä.

Kerromme tulevista pari-illoista aina Ajankohtaista-sivulla.

 

BDSM-workshopit

Tarjoamme opastusta ja elämyksellisiä workshop-sessioita myös alistamisessa ja satuttamisessa. Tervetuloa tutustumaan BDSM-maailmaan luottamuksellisessa ja turvallisessa ympäristössä joko yksin tai kumppanin/kumppaneiden kanssa.

Workshopin sisältöjä voivat olla esim.

  • turvallinen satuttaminen
  • aistien rajoittaminen ja ylikuormittaminen
  • turvasanojen käyttäminen
  • oman session suunnittelu
  • BDSM-leikit ja henkinen turvallisuus
  • turvallisen D/s-suhteen edellytykset

Räätälöimme kokonaisuuden aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Opastukseen voidaan liittää myös muita elementtejä, kuten showta, neuvontaa tai koulutusta.